Verkkokaupat kasvattavat suosiotaan sekä kauppiaiden että asiakkaiden keskuudessa. Verkossa toimivan kaupan voi avata sellaisenaan tai se voi toimia kivijalkaliikkeen myynnin tukena.

Marknad tarjoaa monipuolisia ja joustavia ratkaisuja eri kokoisille yrityksille, joilla on halua tai tarvetta verkkokaupan avaamiselle. Verkkokaupasta on kauppiaalle muun muassa seuraavia hyötyjä:

1. Mahdollisuus tavoittaa isommat markkinat

Kivijalkaliikekin saattaa palvella asiakkaita esimerkiksi koko Suomen alueella, kun turistitkin tulevat ostoksille paikan päälle. Verkkokaupan idea on kuitenkin siinä, että se tavoittaa maantieteellisesti paljon suuremmat markkinat, kun asiakkaan sijainnilla tai kotikunnalla ei ole mitään merkitystä.

Verkkokaupat pystyvät palvelemaan esimerkiksi pieniä niche-kohderyhmiä, jotka ovat hajaantuneet isoille alueille. Moni kauppa, jonka kohderyhmä on rajattu ja joka ei olisi kivijalkaliikkeenä kannattava, tavoittaa asiakaskuntansa netin välityksellä helposti.

”Verkkokaupat pystyvät palvelemaan esimerkiksi pieniä niche-kohderyhmiä.”

Toisaalta verkkokaupan avulla on mahdollista palvella myös valtavia asiakasmääriä – myös kansainvälisesti!

2. Liiketoiminnan koko skaalautuu helposti

Verkkokauppatoiminnan voi myös aloittaa pienestä ja kasvattaa sitä ajan myötä, sillä esimerkiksi liiketilan koko tai lähistöllä asuvien ihmisten määrä eivät muodostu kasvun pullonkaulaksi. Kun verkkokauppa on kerran pystytetty, sinne voi lisätä uusia tuotteita lähes loputtomiin.

Verkkokauppa-alustoista Marknad on tunnettu juuri skaalautuvuudestaan. Marknadin avulla rakennettu verkkokauppa huolehtii automaattisesti siitä, että jokaiselle asiakkaalle riittää teknisiä resursseja. Ja mikä tärkeintä: Marknadissa skaalautuvat myös kustannukset. Toisin sanoen Marknadille rakennettu verkkokauppa ei maksa kauppiaalle mitään silloin, kun myyntiä ei ole.

3. Verkkokauppatyötä ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan

Perinteisessä kivijalkaliikkeessä yrittäjä tai kauppias on yleensä vastuussa kaikesta, aamusta iltaan. Kun tilanteet muuttuvat ja esimerkiksi sairauspoissaoloja sattuu, kauppias joutuu henkilökohtaisesti venymään yhä enemmän.

Verkkokapan pyörittäminen on kauppiaalle usein helpompaa. Verkkokaupoilla ei ole aukioloaikoja, joina myyjän tarvitsisi olla paikalla, vaan verkkokaupat ovat auki automaattisesti kellon ympäri. Kauppiaan tarvitsee huolehtia vain liikkeen juoksevista asioista kuten esimerkiksi tuotteiden postittamisesta asiakkaille. Sen voi hoitaa vaikkapa kerran päivässä silloin, kun siihen on paras hetki.

”Verkkokaupat ovat auki automaattisesti kellon ympäri.”

4. Verkkokaupan kulut ovat kivijalkaliikettä alhaisemmat

Ja koska verkkokauppaliiketoimintaa ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan, sen kulut jäävät alhaisiksi perinteiseen liikkeeseen verrattuna.

Kun kivijalkaliikettä ei ole, ei ole kallista liiketilavuokraakaan. Kassan takana ei tarvitse päivystää aamusta iltaan eikä ketään tarvitse palkata siivoamaan säännöllisesti. Verkkokaupan varastoa voi pitää edullisessa tilassa ja työtä tehdä tai teettää silloin, kun sen kustannukset ovat alhaisimmillaan.

5. Verkko-ostosten suosio kasvaa yhä

Asiakkaat haluavat tehdä ostoksia netissä, ja heistä on tullut yhä tottuneempia verkkokauppa-asiointiin. Kannattaa siis palvella ihmisiä siellä, missä he ovat.

Verkkokaupat eivät tietenkään ole olemassa itse kauppiaita vaan heidän asiakkaitaan varten. Sitä mukaa, kun verkkokaupat ovat yleistyneet, myös asiakkaat ovat hyötyneet niistä. He pystyvät nyt esimerkiksi tilaamaan kotiinsa tuotteita, joita ei muuten löytyisi läheltä – tai ehkä koko maasta. Ostosten teko käy kätevästi silloin, kun asiakkailla on aikaa, vaikka se sattuisi olemaan keskellä yötä, eikä kivijalkaliikkeiden aukioloaikoja tarvitse ottaa huomioon.

Verkossa tehtyjen ostosten suosio kasvaa yhä, ja yhä uudet asiakkaat löytävät internetin ostosmahdollisuudet. Siksi nyt on hyvä hetki oman verkkokaupan suunnitteluun ja avaamiseen.

6. Verkkokaupassa voi myydä lähes mitä vain – myös digitaalisia tuotteita

Jo nyt verkosta löytyvä tuotevalikoima on laaja. Saatavilla on vaikka mitä peruselintarvikkeista monimutkaisiin palvelukokonaisuuksiin. Tuotteet, joita verkkokaupassa ei voisi myydä, ovat harvassa. Verkkokaupan voi siis avata lähes minkä tahansa tuotteen, idean tai tuoteperheen ympärille.

Verkkokauppa kannustaa uuteen innovointiin. Verkkokaupassa voi tarjota myös sellaisia asioita, joiden myyminen kivijalkaliikkeissä ei välttämättä kannata, kuten digitaalisia tuotteita ja palveluita.

Mitä sellaista ei maailmassa vielä ole, mitä sinä voisit verkkokaupan kautta myydä?

Pin It on Pinterest

Share This