Tärkeintä verkkokaupassa on se, että se toimii loogisesti ja luotettavasti. Teknisten ominaisuuksien merkitys on jälleen alkanut korostua, sillä asiakkaat eivät halua asioida hitaasti tai huonosti toimivissa kaupoissa. Netin käyttö on myös siirtynyt yhä enemmän kännyköihin, joten mobiiliystävällisyys on nykyverkkokaupoissa avainasemassa.

Juuri nyt valloilla on uskomus, että vain yksilöity ja loppuun asti hiottu verkkokauppa on kunnollinen. Pitkän päälle ja tietyissä tilanteissa se on tottakin, mutta sanotaan se nyt suoraan: teknisesti tehokas ja muilta ominaisuuksiltaan yksinkertainen verkkokauppa on usein aivan riittävä.

Harhaluulo: Verkkokaupan pitäisi heti olla täydellinen

Moni omasta verkkokaupasta haaveileva ihminen ajattelee, ettei verkkokaupan perustaminen onnistu ilman selkeää brändiä, yksityiskohtaisesti mietittyjä markkinointikampanjoita ja aikaa vievän somesisällön luomista. Luulo on täysin väärä.

Maksulliset markkinointikampanjat tai monimutkaiset somesisällöt saattavat jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi, mutta varsinkaan alussa ne eivät ole lainkaan pakollisia. Edes verkkokaupan ulkoasun ei tarvitse juuri poiketa muista verkkokaupoista. Itse asiassa samankaltaisuus on positiivinen asia: mikäli sinun verkkokauppasi toimii samalla tavalla kuin muutkin verkkokaupat, asiakkaiden ei tarvitse opetella uuden järjestelmän käyttöä vaan ostaminen sujuu intuitiivisesti.

Isot asiat kuten vakiintuneet asiakaskunnat ja tunnetut brändit rakennetaan pitkän ajan saatossa, myös verkossa. Mikäli liikeidea on tarpeeksi hyvä, verkkokaupan saa kannattamaan päivittäisen työn tuloksena ilman kiiltokuvamaisia logoja tai taikureiksi itseään tituleeraavien markkinointiammattilaisten kampanjoita.

Verkkokaupassa alkuun pääsee sillä, että tuotteet ovat esillä. Kaikkea muuta kannattaa rakentaa hiljalleen.

Panosta muihin, älä itseesi

Verkkokauppaan on turha rakentaa yksityiskohtia, jotka ovat yrittäjän itsensä mielestä kivoja, mikäli asiakkaat eivät pidä niitä tärkeinä.

Verkkokaupan, kuten kaiken muunkin bisneksen, tulee ensisijaisesti palvella asiakkaitaan mahdollisimman tehokkaasti. Moni verkkokauppias menee vikaan siinä, että luulee verkkokauppansa hienon logon tai kaiken hankkimansa somenäkyvyyden olevan automaattisesti asiakkaiden mieleen.

Fiksu verkkokauppias kuuntelee kaikessa asiakkaitaan ja tietää, mitä he haluavat ja miksi. Asiaa kannattaa aina lähestyä näin: Mitä asiakkaasi haluavat kaupaltasi tai vaikka someen tuottamaltasi sisällöltä? Toteuda asiakkaidesi toiveita, niin he toteuttavat sinun toiveesi menestyksekkäästä verkkokaupasta.

Tärkeintä on päästä alkuun

Jos verkkokauppaa suunnittelee ja suunnitelmaa hioo liian pitkään, kauppaa ei ehkä koskaan saa julki. Tärkeämpää kuin se, että verkkokauppa on täydellinen, on se, että se on olemassa.

Brändiä ja bisnessuunnitelmaa voi ja pitää työstää koko ajan. Se ei kuitenkaan tapahdu suunnittelemalla eikä hetkessä vaan siten, että ajan saatossa reagoi markkinoiden muuttuviin tilanteisiin.

Marknadin avulla verkkokaupan pystyttäminen käy nopeasti ja vaivattomasti. Marknadin alustaratkaisu on mobiiliystävällinen ja siinä on monta automaattista ominaisuutta, joihin voit pikkuhiljaa tutustua – samalla, kun rakennat pitkäaikaisia asiakassuhteita ja erottuvaa brändiä, vuosien saatossa.

Pin It on Pinterest

Share This